Korona-virus ja Expressbus-pikavuoromatkatoiminta:

Turvallisuus ja terveys ennen kaikkea.

Noudatamme tällä hetkellä Expressbus-pikavuoissamme tarkkaan THL:n ohjeistuksia. Nykytilanteessa joukkoliikenteen käyttämistä ei ole suositeltu välttämään. Siivoamme Expressbus-pikavuoroautojamme tehostetusti. Linja-autojen päivittäissiivousta on tehostettu siten, että sisäsiivouksen pääpaino epidemian aikana on kuljettajan aition hallintalaitteiden puhdistuksessa, sekä matkustamon käsikosketuspintojen (kahvat, tangot, painonapit jne) puhdistuksessa. Käytämme siivouksessa desinfioivia puhdistusaineita.

Autoissa on myös käsidesiä käytössä niin asiakkaille kuin kuljettajillemmekin. Toivomme asiakkaiden matkustavan kyydissämme terveenä ja huolehtimaan THL:n ohjeen mukaisesti myös omasta hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Olemme lisäksi ohjeistaneet kuljettajiamme oikeanlaisista toimintatavoista hyvän hygienian ylläpitämisessä bussissa. Matkatavaroita käsitellään hanskat käsissä ja olemme varanneet kuljettajan takaa kaksi ensimmäistä riviä tyhjäksi, jotta vältämme kuljettajan turhat lähikontaktit. Expressbus-kuljettajat on ohjeistettu toimimaan myös niin että vähänkään sairaana ei tulla töihin.

Matkalippu kannattaa ostaa etukäteen verkkokaupastamme. Muistathan että Expressbus-matkan voi autossa maksaa myös pankki- tai luottokortilla, etämaksuakin käyttäen. Näin vältytään turhilta lähikontakteilta.

Mikäli haluat muuttaa lippuasi, toimimme tässä Matkahuollon yleisen ohjeen mukaisesti. Etukäteen ostetun nettilipun voi peruuttaa Matkahuollosta.Tästä linkistä pääset Matkahuollon palveluun. Palvelusta peritään uusi alennettu palvelumaksu 5 €. Lisäksi saat pakettilahjakortin Matkahuollolta. Palautus näkyy maksukortillasi tai tililläsi kuukauden kuluessa peruutuksesta.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ajantasaiset tiedot koronavirustilanteesta klikkaamalla tästä.

Mikäli yleisen matkustus vähenee vielä nykytilannetta enemmän, myötä olemme pakotettuja leikkaamana myös pikavuorotarjontaamme. Katso siis ajankohtainen aikataulutieto nettisivuiltamme www.paunu.fi tai Matkahuollon sivulta www.matkahuolto.fi.